sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Uskoa ihmiseen

Usko ihmiseen
kun kaikki on koettu
matkat matkattu yhdessä,
pysähdytty tähän

Usko mieheen, naiseen
loppumaton
Silloinkin,
kun todellinen turkki
on silitetty vastakarvaan,
käytetty linkouksessa

Usko mieheen
on naisen rakkautta
ihmiseen
Vaikka välillä,
ei aina ymmärrä
miksi?

Sokeuttako?
Ei,
vaan näkemystä
johonkin hyvään
syvyyksien tällä, ja tuolla puolen

Surrurrur

Käsiesi kosketus
pakaroillani
on
kuin sokea mies
etsien tietä takaisin kotiin

Tunnustellen, sipaisten
värähteleviä kukkuloita
Lopulta rohkaistuen
rientävät kumpujen ylitse
lämpimään ruusulaaksoon

Suristen kuin kesäinen mehiläisparvi

perjantai 7. toukokuuta 2010

Aaveita

Istuin keittiössä
pöydän äärellä
ja luin
kun sinä tulit

Laskit kätesi,
lämpimästi
olalleni
ja silitit selkääni

Kuumaa laavaa
Pieni voihkaisu
Minä tulin

Minä tulin
eikä takanani ollut sinua,
ei kättä, ei silittävää kuumuutta

Ja silti
Vannon,
sinä olit ollut siinä.